Purmo Group Sweden Ab ja Itula Oy solmivat jälleenmyyntisopimuksen

Purmo Group Sweden Ab ja Itula Oy ovat iloisia voidessaan ilmoittaa Purmo Groupin ja Itulan välisestä jälleenmyyntisopimuksesta, jonka myötä Itulan valmistamat lämmitys- ja jäähdytyspaneelit tulevat osaksi Purmo Groupin tarjoomaa.

- Itula on investoinut viimeisten kahden vuoden aikana voimakkaasti vientiin ja jälleenmyynnin kehittämiseen. Olemme sopineet 1.6.2021 alkaen, että Purmo Group Sweden Ab aloittaa Itulan valmistamien paneelituotteiden markkinoinnin Ruotsissa ja Tanskassa. Hyvän startin jälkeen olemme sopineet yhteistyön laajentamisesta myös muualle Eurooppaan, kertoo Itulan hallituksen puheenjohtaja Jukka Itkonen.

- Olemme jo aiemmin tehneet yhteistyötä ostamalla lattialämmityskomponentteja Purmo Groupilta, joten tunnemme toistemme toimintatavat jo entuudestaan. Olen varma, että tällä sopimuksella on positiivisia vaikutuksia myös Itulan Suomen myyntiin, Itkonen jatkaa.

Energiatehokkaat vesikiertoiset kattosäteilypaneelit täydentävät Purmo Groupin kattavaa asuin- ja liikerakennusten lämmitys-, jäähdytys- ja ohjausratkaisujen valikoimaa. 

- Paneelit ovat energiatehokkain ja ekologisesti kestävin ratkaisu korkeisiin tiloihin. Lämmityksen ja jäähdytyksen lisäksi paneelit ratkaisevat perinteisten järjestelmien pölyyn, meluun, pakotettuun konvektioon ja tiheään huoltotarpeeseen liittyvät haasteet ja lisäksi näyttävät paljon paremmalta, perustelee Purmo Groupin Pohjoismaiden myyntijohtaja Niclas Schubert.

Purmo Group aloittaa paneelien toimittamisen syyskuun 2021 alussa Ruotsissa ja Tanskassa, ja suunnittelee jo laajentavansa myöhemmin muille alueille.

- Tämä on seurausta pitkään jatkuneesta yhteistyöstä, jonka aloitimme asiakkaana ja nyt jatkamme Itulan kumppanina, kertoo Purmo Groupin markkinointijohtaja Garry Naughton.

- Yhteistyö avaa meille mahdollisuuksia uusilla projektialueilla. Nyt voimme esimerkiksi tarjota paljon paremman ratkaisun vaikkapa sisätenniskentän lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen, Naughton lisää.

 

Lisätietoja asiasta antavat Jukka Itkonen (jukka.itkonen [at] itula.fi, p. 0400 551 511) sekä Niclas Schubert (niclas.schubert [at] purmogroup.com).