Suunnittelupalvelu

Asiantuntijamme ovat apunasi projektin kaikissa vaiheissa hankesuunnittelusta alkaen.
Itula Suunnittelupalvelu

Alan edelläkävijän mukana on helppoa onnistua

Kehitämme jatkuvasti yhä energiatehokkaampia ratkaisuja omassa laboratoriossamme. Valmistamme innovatiivisia kattosäteilyjärjestelmiä omalla tehtaallamme ainoana Suomessa. Tuotantoprosessimme on suunniteltu niin, että rakentajat, omistajat ja käyttäjät voivat suoriutua omista liiketoimistaan entistä tehokkaammin. Samalla kehitämme ja jaamme asiantuntijuuttamme koko alan hyödynnettäväksi. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa järjestetyt säännölliset seminaarit ja omat koulutukset kokoavat yhteen alan huippuosaajia ja ammattilaisia.

    Kokonaisvaltaiset asiantuntijapalvelut

  • Apua ja tukea projektiin kaikissa vaiheissa

    Tuemme järjestelmävalinnassa ja keskitymme löytämään kohteen tarpeisiin sekä asiakkaan asettamiin raameihin parhaiten soveltuvan lämmitys- ja/tai jäähdytysratkaisun. Annamme kohdekohtaiset kustannus- ja säästöarviot, jotta päätöksenteko eri vaihtoehtojen välillä olisi mahdollisimman helppoa. Lämmitys- ja jäähdytyspaneeleihimme voidaan suunnitella integroitavaksi muitakin taloteknisiä päätelaitteita ja antureita, jotka voidaan asentaa valmiiksi tehtaallamme. 

    Voimme tehdä kiinteistöihin energiasimuloinnit, joilla selvitämme energiankulutuksen ja tehontarpeet. Simuloinnissa vertailemme eri LVI-järjestelmillä ja huonelaitteilla saavutettavia sisälämpötilaolosuhteita sekä energiankulutusta. Lisäksi tarjoamme mallilaitemitoitukset.

  • Toimitukset läheltä ja joustavasti suoraan työmaalle

    Toimitamme mittavatkin järjestelmät joustavasti omalta tehtaaltamme Ruokolahdelta. Suomalaisena valmistajana pystymme hoitamaan toimitukset nopeasti ja kustannustehokkaasti. Oman tuotantomme lisäksi tarjoamme kattavan valikoiman maailmanlaajuisesti tunnettujen valmistajien tuotteita. 

  • Avaimet käteen -ratkaisun hyödyt

    Kun järjestelmä on mallinnettu ja mitoitettu sekä asennustapa ja ulkonäkö on varmistettu, toimii kokonaisuus varmasti suunnitellulla tavalla. Jo projektin alkuvaiheesta asti asiakkaamme tietää projektin hinnan ilman yllätyksiä. Asennuksiin suosittelemme järjestelmämme tuntevia asennusliikkeitä, joilla on jo vuosien kokemus erilaisista rakennuskohteista. Olemalla mukana alusta saakka haluamme varmistaa, että asiakas on tyytyväinen hankintaansa takuuajan jälkeenkin.

  • Tekninen tuki aina lähelläsi

    Itulan tekninen tuki on käytössäsi kaikissa pulmatilanteissa, vaikka olisimme vain materiaalitoimittajana kohteessa. Toimitusketju on ehjä ja varma kun sama kumppani mitoittaa, valmistaa ja huolehtii logistiikasta.

LVI-suunnittelu, HC-Engineering Oy

HC-Engineering Oy on vuonna 2008 perustettu energiataloudellisiin järjestelmäkokonaisuuksiin erikoistunut LVI-suunnittelutoimisto, joka kuuluu Itula-konserniin. Erityisosaamisenamme ovat talotekniset lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät ja niihin liittyvät energiatarkastelut.

  • Hankesuunnittelu ja -selvitykset

    Olemme mukana rakennushankkeissa tarvittaessa projektin alusta lähtien. Ideoimme kohteeseen sopivat energiataloudelliset lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät.

    Vahvan kokemuksen lisäksi käytämme järjestelmien vertailuun ja analyyseihin muun muassa rakennusten dynaamista simulointia ja toteutuneista kohteista saatua mitattua tietoa. Näin järjestelmävalinnoille saadaan luotettava pohja. Teemme alustavat suunnitelmat tilavarauksineen ja annamme kohteesta budjettihinnan halutulla toimitusrajalla.

  • Lattialämmitys- ja viilennyssuunnittelu

    Teemme lattialämmitys-, lattiaviilennys- ja sulanapitojärjestelmien suunnittelua kaikenkokoisiin kohteisiin. Suunnitelma tehdään aina kohteen tarpeiden mukaan käyttäen optimaalista putkikokoa, asennusväliä ja lämpötilatasoja. Järjestelmän säätö- ja ohjaustapa valitaan myös kohdekohtaisesti. Osaamisemme perustuu tuhansiin suunniteltuihin kohteisiin.

  • Säteilypaneelien suunnittelu

    Energiansäästötavoitteet ja sisäilmastovaateet ovat lisänneet kattosäteilypaneelien suosiota merkittävästi. Olemme suunnitelleet sadoille tyytyväisille asiakkaille laadukkaan sisäilmaston hyödyntäen säteilypaneeleita.

    Säteilypaneelisuunnittelussa lähdemme asiakkaan sisäilmastollisista tarpeista ja viemme suunnittelun halutulle tasolle asti. Voimme esimerkiksi rajata suunnitteluosiomme koskemaan paneelivalintaa ja mitoitusta sekä paneelien asemointia arkkitehtisuunnitelmiin. Tarvittaessa suunnittelemme koko lämmitys- ja jäähdytysverkostot lämmönjakohuoneeseen asti kytkentäkaavioineen ja ohjauksineen.

  • Energiatodistukset ja -simulointi

    Teemme lain vaatimia energiatodistuksia niin uusille kuin vanhoillekin rakennuksille. Meillä on pätevyys tehdä myös ylemmän tason energiatodistuksia.

    Palveluihimme kuuluvat lisäksi energiasimuloinnit eri laajuuksissa. Energiasimuloinnilla selvitetään kiinteistön todellinen energiankulutus sekä tehontarpeet ja voidaan verrata eri LVI-järjestelmillä ja huonelaitteilla saavutettavia sisälämpötilaolosuhteita ja energiankulutusta.

    Simuloinnilla rakennuksesta tai sen osasta saadaan mahdollisimman realistinen arvio sen energiankulutuksesta tai tehontarpeista. Käyttämällämme simulointiohjelmalla voidaan lämpöolosuhteiden lisäksi tarkastella myös sisäilman kosteusolosuhteita. Meiltä onnistuvat myös uusiutuvien energioiden ja erilaisten hybridijärjestelmien simuloinnit. Käytämme simulointiin kattavan Ida Ice -ohjelmiston uusinta versiota.

    Lue lisää energiatodistuksista ja -simuloinnista!

Ota yhteyttä! Katsotaan yhdessä, millä keinoilla saamme kohteesi onnistumaan energiatehokkaasti.

Yhteystiedot
Mika Komulainen
Toimitusjohtaja, DI
050 575 6225
mika.komulainen [at] hc-engineering.fi